Mitä
pian tapahtuu
Norjalainen
79-vuotias Olav Rodge kertoo nähneensä ihmeellisen
ilmestyksen vuosia sitten. Tämä on julkaistu ruotsin- ja
suomenkielisissä lehdissä sekä lentolehtisenä
(Myllykummun Työkeskus ry, Saarikoskentie, 29980 Leväsjoki,
puh. 02-5527201).
Tässä
on vain otteita tuosta lentolehtisesta, jossa ei mainita vuosilukua;
oletan 1980-luvulla. Lihavointi on www-toimituksen.("Mitä
pian tapahtuu"-lehtinen)
Olav
Rodge kertoo:"Ollessani rukouksessa erään veljen
kotona, sain ilmestyksen, jonka näkemisestä olin hyvin
järkyttynyt. Tämä ilmestys tuli minulle sitä
varten ja sillä tavalla, että olisin voinut sen kirjoittaa
paperille, mutta en saanut rauhaa ja sanoin Jumalalle:´En
muista kaikkea tätä. Jos se on Sinun tahtosi, anna se
minulle vielä kerran.´ Noin kahden viikon kuluttua sain
saman ilmestyksen uudelleen niin selvänä kuin olisin
lukenut kirjaa tai lehteä. Kello oli jo 10 illalla, sain
käsiini
lyijykynän ja vanhan kassakirjan. Kirjoitin ja kirjoitin, kunnes
kello oli 1 yöllä. En jaksanut enempää. Olinhan
puolivälissä 79 vuotta. Pyysin saada levätä ja
pyysin Jumalalta jatkoa päivällä tai seuraavana
iltana, että saisin sen valmiiksi. Kului taasen viikko ennen
kuin sain jatkoa tähän ilmestykseen. Kello oli silloin
jälleen 10 illalla.
"Kello
on 9 aamupäivällä. Rouva Andersen istuu radion
ääressä
ja kuuntelee lastentuntia. Noin neljä, viisi minuuttia on
kulunut, kun ohjelma äkkiä katkaistaan. Huomiota
herättävä uutinen Oslosta:kaupunki pakokauhun
vallassa! Poliisiviranomaiset ilmoittavat, että on tapahtunut
jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Sangen monta, ei tiedetä
kuinka monta, lasta ja aikuista on kadonnut tietymättömiin.
Viranomaiset eivät voi heitä kuuluttaa, koska kadonneita on
niin paljon."
-
"Myös
Tukholmasta ilmoitetaan ,että suuri joukko ihmisä on
kadonnut samalla tavalla kuin Oslossakin, ja kaupunki on pakokauhun
vallassa. Nyt myöskin Kööpenhamina ja Helsinki ovat
ilmoittaneet samaa. Maaseudultakin on saatu tietoja
katoamistapauksista. Joka paikasta on lapsia ja aikuisia
kadonnut.Poliisi ei voi selvittää tätä asiaa."
-
"Monet
työmiehet ovat hävinneet salaperäisellä tavalla.
Koneet pysähtyivät äkkiä. Luulimme onnettomuuden
tapahtuneen. Etsimme heitä, mutta heistä näkynyt
jälkeäkään. Silloin eräs, joka oli kulkenut
hengellisissä kokouksissa ja sanoo itseään
kristityiksi, alkoi huutaa: Nyt
se on tapahtunut!"
"Mitä
sitten on tapahtunut?" kysyin. " Jeesus on noutanut
omansa." Hän itki ja huusi:"Minä jäin
jäljelle, minä jäin jäljelle."Pyysin
häntä vaikenemaan, mutta hän vain yltyi. Oli kauheaa
kuulla häntä. Näytti, että monella olivat asiat
samalla tavalla. Jätin kaikki ja läksin. Saamme kuitenkin
ylitöitä tänään . Kaupungin keskustassa oli
suoranainen sekasorto. Liikenne oli aivan lamassa. Monta
autonkuljettajaa oli hävinnyt autoistaan ja linja-autoista.
Raitiovaunut seisoivat paikoillaan pitkissä riveissä. Ne
kuljettajat, jotka olivat jäljellä yrittivät
pujottautua eteenpäin. Ihmiset olivat puolihulluja. He juoksivat
edestakaisin omaisiaan etsien. Poliisi ei voinut mitään."
-
Merellä
monista laivoista on hävinnyt ihmisiä. Synnytyslaitokselta
ovat kaikki vastasyntyneet hävinneet. Hoitajat ovat pelon
vallassa. Äidit valittavat epätoivoisina. Monet hoitajat
ovat myöskin poissa. Vanhainkodista on myös hävinnyt
monta vanhusta. Radio ilmoittaa kello 11, tällä kertaa
Lontoosta, että siellä on myöskin kello 9 hävinnyt
koko maasta suuri joukko lapsia ja aikuisia.
-
Nyt
on kolme ja puoli tuntia kulunut ensimmäisestä
tiedonannosta Oslosta. Koko ajan on virrannut tietoja uusista
katoamisista kaikkialta. Kauko-Idästä, Koreasta tulee
mitä
huomiota herättävin uutinen: monta tuhatta henkilöä
on kadonnut, niiden joukossa paljon sotilaita. Jos yrittäisi
kuvailla tilannetta, se olisi aivan mahdotonta. Kaikki ovat pelon
vallassa. On kyllä monia, jotka sättivät ja kiroilevat
niin Jumalaa kuin ihmisiäkin.
-
Eräs
mies juoksee kadulla, vääntelee käsiään ja
huutaa:" Olkaa varillanne! Olkaa varuillanne! Kohta me kaikki
katoamme!"- Hän on kadottanut järkensä. Eräs
vanha nainen seisoo kädet ristissä ja katselee taivaalle.
Hän sanoo:"Ei
,ei- kun emme olleet valmiina Hänen tulonsa edellä, Hän
ei enää tule ketään noutamaan. Herra Jumala,
Jeesus, auta meitä. Nyt se on tapahtunut. Olen ollut
uskovainen koko ikäni. En osannut arvata, että Hän
näin nopeasti tulisi. En ollut kyllin valveilla.
-
Nyt
alkaa tulvia tietoja Amerikan itävaltioista. Poliisit saavat
lisää tietoja kadonneista ihmisistä. Vaikeita
liikenneonnettomuuksia on tapahtunut asian yhteydessä, ja monet
ihmiset ovat menettäneet henkensä. Uutisista
päätellen
tämä tapahtuma on koskettanut koko maailmaa. Maapallon
eteläosassa on tapahtunut samaa kuin täälläkin.
-
Paljon
pappeja ja saarnaajia oli jäljellä kokouksessa, joka
kutsuttiin koolle, monta tosin oli poissakin. Hermostuttava ja
masentava oli tilanne. Monet olivat onnettomia. Kukaan
ei epäröinyt tapahtumaa. Se oli se ennustettu
ylöstempaaminen, joka koski pyhiä- "morsiamen
ylösotto."
-
Poliisin
käännyttyä yleisön puoleen saadakseen yleiskuvan
tapahtumista, olivat he samaa mieltä antaessaan selostuksen:" Se
,mikä tapahtui, oli Raamatun mukaan ennustettu ns. morsiamen
ylösotto, toisin sanoen Jeesus haki omansa pois. Se on kaikki,
mitä voimme sanoa." Poliisi ei kuitenkaan antanut tätä
lausuntoa julki päätettyään, että se oli
tulos hysteerisestä ja hermostuneesta mielentilasta. Tapahtuma
on niin laajakantoinen, että sitää täytyy tulla
hallitusasia. Jos uskonto ja kristityt ovat siihen syynä,
niin täytyy kirkot ja kappelit sulkea toistaiseksi, kunnes
on saatu enemmän valoa asiaan. YK on paras keskus
selvittämään
ja tutkimaan asiaa perusteellisesti.
-
Kristittyjen
piirissä on tilanne masentava. Eilen sunnuntaina olivat
rukoushuoneet ja kirkot täynnä ihmisä. Nyt monet
seurakunnat ovat ilman paimenta, ja monta jäsentä on
myös
poissa.
-
Suuri
yleisö on yksimielinen siitä, että kristinusko on
pääsyynä tuohon valitettavaan tapaukseen. He
tahtovat saada siihen selvyyden kristityiltä ihmisiltä.
Monet etsivät apua Jumalalta. He ovat syvästi onnettomia.
-
Useimmissa
kokouksissa vallitsee suoranainen sekasorto. Eräässä
paikassa mies pui nyrkkiään ja huutaa
papille: "Se on sinun syysi, että meistä niin moni
jäi jäljelle. Sinä et koskaan kertonut siitä,
että Jeesus tulee noutamaan omansa ja vielä
vähemmän
sydämen puhtaudesta ja Pyhän Hengen kasteesta, etkä
siitä, että kaikki pitää olla selvänä
Jumalan ja ihmisten välillä. Minä tiedän, mikä
minulla oli esteenä, vain pikkuasiat, pikkuasiat, mutta,
mutta....Herra Jumala, auta!"
-
Monet
ovat olleet mukana toveruuden vuoksi, toiset taas mukana laulun ja
musiikin tähden.- Kaikki ilman uudestisyntymistä, ilman
lapsen asemaa ja perintöoikeutta. Monelle
seurakuntaelämä
on ollut vain ajanviettoa ilman sisäistä
elämää.
He kolkuttavat suljetun oven takana." Herra, Herra avaa ovesi
meille."
Kaiken
lisäksi kuuluu hirveä huhu, että kolmas maailmansota
saattaa puhjeta milloin tahnsa. Diplomaattiset suhteet idän ja
lännen välillä ovat katkenneet.
Ei
kestä kauan, kun idästä tulee tieto, että
kommunistit etunenässä kieltävät kaiken
kristillisen toiminnan. Se, joka uskaltaa mainita nimen Jeesus, saa
kuolemantuomion. Kristillinen kirjallisuus pitää
hävittää.
Raamattu ensimmäisenä on poltettava. Merkitsee kuolemaa
pitää pienintäkin esinettä, joka jollain tavoin
muistuttaa Kristuksesta. Länsimaissa kestää hiukan
kaemmin, ennen kuin nämä säännöt tulevat
käytäntöön. Jumalaton enemmistö johtajien ja
kansan keskellä on pois suunniltaan ja vaatii, että jotain
pitää tehdä. Se voittaa, ja kun kristillisyys oli
pääsyynä asioiden kulkuun, niin lopputulos on selvä.
Alkaa
hirvittävin aika ihmiskunnan historiassa. Suuri joukko
jäljelle jääneistä kristityistä huutaa
jatkuvasti Jumalan puoleen. Se ei tahdo seurata viranomaisten
määräyksiä. Kristityt joutuvat vankeuteen ja
kuulusteltavaksi kuin Gestapon aikana. Jos tahdot kirota ja
kieltää
Jeesuksen Kristuksen, voit pelastaa henkesi. Tämä on
käsky.
Tuhannet ovat järkkymättömiä
uskossaan, ja niin alkavat massamurhat, joita ei voi sanoin kuvailla.
Ei ole enää oikeutta eikä lakia. Saatana on
päästetty
irti! Voi maata ja sen asukkaita! Monet antavat periksi
hädän
hetkellä. Heillä ei ole paikkaa, mihin menisivät,
sillä koko maailma on pahuuden vallassa. Kaikki kansat ovat
yhtä mieltä siitä, että kristinusko täytyy
tukahduttaa. Tämä maailman ruhtinas on ottanut vallan.
Lapset kavaltavat vanhempiansa kuolemaan. Nyt täyttyy se,
mitä
on kirjoitettu Luuk. 21:16:ssa. On mahdotonta kuvailla kaikkea
tapahtuvaa, mutta Jumala on selvittänyt sen Ilmestyskirjassa.
Näiden onnettomain huuto on:" Herra, lyhennä nämä
päivät!"
Nyt
on tultu siihen pisteeseen, että ei vai kristinuskoa pidä
tukahduttaa, vaan myös juutalaisuus ja juutalaiset pitää
lopettaa. Poliittisesta eripuraisuudesta huolimatta kaikki kansat
varustautuvat hyökätäkseen Jerusalemiin. Israel on
hyvin varustautunut, joten vastarinta on oleva sen mukainen. Suurin
syy hyökkäyspäätökseen on epäluottamus
supervaltojen keskuudessa. Yksi pelkää, että toinen
saa liian suuren vallan. Lopputuloksena on kauhea
verilöyly: Harmagedon. Silloin tulee Kuningasten Kuningas,
Herrain Herra, korkeudessaan ja ihanuudessaan, Ilm. 20:6.
Rukoile
ystävä, pidä huoli, ettet jää tänne
saatanan hallituskaudeksi, vihan ajaksi. Mene Kaikkivaltiaan Jumalan
kasvojen eteen, rukoile nöyrästi armoa ja valoa. Vielä
tänään on armon aika, vielä tänään
voit sinetöityä Jeesuksen Kristuksen omaksi. Silloin
pääset
mukaan, kun Hän noutaa omansa. Joh. 3:3"
(lentolehtisen
teksti päättyy)
Jotta
me pääsisimme tuohon vanhurskasten ylösnousemukseen,
pitää meidän olla uskossa Jeesukseen. Jeesuksen
pitää
olla myös meidän Herramme. Tahdotko olla mukana
tempauksessa? Siinä tapauksessa, vähempi kuin
elämänsä
luovuttaminen Jumalalle ei riitä.
Anna elämäsi
kokonaan 100 %:sti Herralle ja tunnusta, että olet syntinen
ihminen. Hyvät teot ja normaali elämä eivät
riitä. Vain turvaamalla Jeesuksen sovitustyöhön antaa
sinulle lahjapuhtauden eli vanhurskauden Isän Jumalan edessä.
Rukoile
kanssani, jos tahdot, että elämäsi muuttuu ja olet
valmis Herran tullessa:
Rukous
Uskon, että Sinä Jeesus olet Jumalan ainoa Poika, joka olet
sovittanut minunkin syntini. Anna Jeesus minulle anteeksi kaikki
minun syntini ja pelasta minut. Tahdon ottaa Sinut Jeesus
elämäni
Herraksi ja Valtiaaksi. Vapauta minut kaikesta
syntielämästä
ja anna Pyhä Henki, jotta voin elää Jumalan tahdon
mukaista elämää ja rakastaa Jumalaa koko
sydämestäni.
Valmista minut tempaukseen ja ota minut ja perheeni luoksesi, kun
tulet omiasi noutamaan. Auta minua valvomaan hengellisesti joka
päivä
rukouksessa ja Sanassa.
Herran
palvelijana julistan sinulle, joka kaduit syntejäsi , että
saat nyt uskoa ne kaikki anteeksi annetuiksi Jeesuksen veren
tähden.
Tämä anteeksiantamuksen julistan Isän ja Pojan ja
Pyhän Hengen nimessä. Amen.
Älä
jää yksin, vaan mene elävään seurakuntaan.
Varo mormoneja ja jehovalaisia, branhamilaisia sekä
menetysteologeja ym. Lue Jumalan sanaa, jotta uskosi Jeesukseen
kasvaa ja Herra voi puhua sinulle. Rukous on yhteyttä Herraan-
pysy siinä yksin ja yhdessä muiden uskovien kanssa. Voit
myös kuunnella Radiodeitä, jossa on kristillisiä
ohjelmia. Jos sinulla on digi-tv tai digisovitin ja kaapelitv:n
näkyvyys,
voit katsoa Kristillistä Tv-ohjelmaa TV 7:ää. Nyt on mahdollista seurata TV7:n ohjelmia myös internetin kautta (www.tv7.fi).
Jeesus
varoittaa
Sillä
niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus
oleva, Matt. 24:37. Silloin
on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen
jätetään, 24:40
Valvokaa
siis, sillä ette tiedä, minä päivänä
teidän Herranne tulee, 24:42
Sentähden
olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette
luule, Ihmisen Poika tulee, 24:44
Olemmeko
valveilla?
Jos
Herra tulisi tänään, olisiko se meille ilon vai tuskan
aihe? Tuleeko hän sopivaan vai sopimattomaan aikaan? Onko
meillä
kaikki selvää Herran ja ihmisten kanssa? Onko kaikki
synnit tunnustettu? Vain Karitsan veri puhdistaa ja antaa valkeat
häävaatteet.
On
suuri vaara, että uskova alkaa viihtyä vähän
liian hyvin maailmassa. Ettei meidän kävisi niinkuin Lootin
vaimon, joka jähmettyi suolapatsaaksi. Herra armahda ja suo
sydämemme olla valmis kun tulet. Anna iloisen odottava mieli,
jotta olisimme viisaita neitsyitä. Rakas ystävä: Herra
voi tulla tänään, olkaamme siis valveilla! Se ei
tarkoita, etteikö saisi nukkua normaalisti, vaan sitä,
että
sydämemme valvoo!
Matt.
22:11-14, Matt. 25: 1-13, Heb. 9:28, Kork. 5:1
Jäljellejääneet
Tempauksen
jälkeen maan päälle jäävät ns.
tyhmät
neitsyet, jotka eivät olleet valmiit Jeesuksen tullessa. Jos
sinä
hyvä lukija olet yksi näistä, tiedä se, että
vieläkin on sinulla mahdollisuus pelastua kadotuksesta.
Vain
edelleen turvaamalla Herraan Jeesukseen, pääset perille. On
ihmisiä, jotka väittävät tempauksen olleen ufojen
työtä. Tämä on kuitenkin valhetta. Temmatut ovat
taivaassa. Maan päällä on edelleen paljon uskovia.
Itse asiassa tästä alkaakin valtava herätyksen aika.
Toisaalta uskovia aletaan myös vainota. Sen tähden
pitää
olla valmis luopumaan kaikesta jopa elämästään
Kristuksen tähden. Erityisesti Jeesus kehoitti:
Matt.
10:28 Älkääkä peljätkö niitä,
jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan
ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä
sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Tulee
olemaan ns. Antikristuksen aika ,joilloin vainotaan uskovia.
Matt.10:32.
Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä,
minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
33.
Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen
minäkin
kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
Tässä
tilanteessa on pysyttävä uskollisena Herralle. Joko
kiellät
itsesi tai Herrasi, vrt.Luuk. 9:23, 2 Tim. 2:11-13
Luuk
9:24 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän
kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun
tähteni, hän pelastaa sen.
25.
Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka
hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi
itsensä
kadotukseen tai turmioon?
Jäljellejääneet
saavat kokea myös monia ihmeitä (Elisa sai kaksinkertaisen
voitelun), joita Jumala tulee tekemään siinä
antikristillisessä yhteiskunnassa, joka tuolloin valtaa alaa. On
tuleva pedonmerkki ym. -ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA
OTA MIKROSIRUA IHON ALLE PANTAVAKSI -varo 666 , Ilm. 13:16,
14:9-10,16:2
Linkkejä:
TOIMITUS:
e-maili:
terveystietoposti@netti.fi
Takaisin
pääsivulle
|
|